Meistä
Lunden Food on vuonna 2006 perustettu elintarviketeollisuuden yhtiö. Yrityksemme kuuluu suomalaisomisteiseen Oy Lunden Ab -konserniin, joka aloitti toimintansa jo 85 vuotta sitten pienenä perheyrityksenä.
Me Lunden Foodilla valmistamme yli 250 herkullista, käsintehtyä valmisruokaa. Tuotevalikoimamme laajimman kategorian muodostavat voileivät, joita valmistammekin lähes 150 erilaista. Omien tuotteidemme lisäksi valmistamme yhteistyössä asiakasyritysten kanssa monipuolisesti erilaisia tuotteita. Valmisruokiemme laatu on erinomainen, minkä ansiosta meidät on jo kolmena vuonna valittu Viron parhaaksi elintarvikeyhtiöksi.
Laajan voileipävalikoimamme lisäksi valmistamme erilaisia salaatteja, susheja, valmisaterioita, jälkiruokia ja paljon muita, herkullisia ruokia. Lunden Foodin tuotteita voit ostaa hyvin varustelluista ruokakaupoista ympäri Suomen, Latvian ja Viron.
Myyntitulomme ylittävät vuodessa jopa 25 miljoonaa euroa.


Laatu, ympäristö ja yhteisö
Lunden Food on vastuullinen yritys, joka arvostaa laatua, ympäristöä ja yhteisöä. Lunden Foodille on myönnetty laatusertifikaatti FSSC 22000 syyskuussa 2019. Vuodesta 2010 lähtien Lunden Foodilla on myös ollut ympäristösertifikaatti ISO 14001.
Tuotantomme noudattaa tiukasti elintarviketurvallisuutta koskevia vaatimuksia. Teemme päivittäin töitä, jotta voisimme luoda entistäkin toimivampia ratkaisuja tuotantomme turvallisuuden ja tuotteidemme laadun parantamiseksi.
Me Lunden Foodilla olemme asettaneet itsellemme korkeat tavoitteet myös energiankulutuksen ja jätteiden vähentämiselle. Lisäksi pyrimme kaikella toiminnallamme vähentämään tuotantomme haitallisia vaikutuksia ympäristölle.
Laadun ja ympäristön lisäksi Lunden Foodin arvoissa on suuri paikka yhteisölle. Tuemme vuosittain nuoria urheilijoita sekä lapsia ja nuoria. Lisäksi panostamme yhteisömme toimintaan ja olemme aktiivinen jäsen Elintarviketeollisuusliitossa.
350
työntekijää
7000
tehdaspinta-alaa

10
tuhatta kg ruokaa päivässä
